Hups, aikaa ja askelmia.

Mitäpä tässä sen kummemmin selittelemään, aikaa on vierähtänyt edellisestä päivityksestä vähän turhan paljon. Ehti koko lukukausi vierähtää kuin viuhahdus tuosta nuin ohi vain. Mutta täällä ollaan; hengissä, pulleana, mielissään, kiitollisena kiireestä!

Tähän syksyyn on mahtunut kaikenlaista. Otin vähän ison hotkauksen kursseja ja päivät ja illat vierähtikin mukavasti koululla ja kirjastossa, välillä hikoilemassa kuntosalilla. YK-klubin puheenjohtajuus, Opiskelijahallituksen jäsenyys ja professorin assistenttina toimiminen pitivät tytön  kiireisenä, mutta mitään en vaihtaisi pois. Ymmärsin kyllä ystävien marinan Myyn ajankäytöstä, mutta nautin kaikesta mitä teen - vaikka välillä pientä väsynyttä itkua pitikin vääntää illalla.

Anna "Iin helmi"
hammashymykoulussa

Mullapa on käynyt täällä vieraita! Ensin Havaijin lämpöön putkahti vanha kunnon Iin helmiäinen, pidimme hammashymykoulua, söimme jäätelöä, urheiltiin ihan hulluna (joooooo...) ja öllöteltiin. Heti perään minua lykästi, kun ihanainen ikinuori vanha musiikinopettaja Johanna Madetojalta tuli Aaro-miehensä kanssa vierailulle. Sainpahan ainakin suomenkielisen kielikylvyn! Pitihän se musiikki-ihmiset viedä meidän koulun joulukonserttiin. Alussa jo sovittiin että ei sitten arvostella konsertin aikana, mutta oli sopraanot kuulemma alavireisiä. Mihinkäs sitä muusikko nuottikorvaltaan pakenisi! Oli ihanan virkistävää saada vieraita, vaikka olinkin kovin kiireinen suurimman osan aikaa.

Hawaii Pacific University Winter Concert - Joulukonserttihommissa

Viime syksy toi tullessaan monenlaista aktiviteettia, valittiinpa minut vahingossa edustamaan meidän koulua valtakunnalliseen Opiskelijahallitusten konferenssiinkin. Siellä oli Los Angelesissa ihmettelemistä, harmi vaan ettei aikaa ollut juurikaan nähtävyyksien katseluun, ehkä ensi kerralla!

Ohjaajamme Adrienne, ihanainen Clara
ja joku hippi edustushommissa LA:ssa.

Itsenäisyyspäivääkin täällä on juhlittu. Kutsu tuli kunniakonsulilta, jonka tapasin presidentinvaalien aikaan äänestyspaikalla. Paikalla oli vieraita ympäri maailmaa, pari kourallista ihka oikeita suomalaisia ja Suomessa työskennelleitä ja suomalaisuuteen jollakin tapaa tutustuneita ihmisiä. Juhlallisuudet toimitettiin hulppealla merenrantahuvilalla, jota ei ole edes karttaan merkattu. Tarjolla oli toki karjalanpiirakoita, kunnon kinkut ja vähän terästettyä glögiä jälkkäriksi. Satuinpa tapaamaan Suomen pääsuurlähettilään Los Angelesista, sekä YK:n Suomen mission henkilökuntaa. Saattoipa olla että jäi vahingossa jalka oven väliin ja maaliskuun YK-klubin New Yorkin matkalla saattaa joutua käymään tarkastamassa huudit. Ääk! Ei voi muuta ku olla kiitollinen jännityksestä, kokemuksista ja uusista tuttavuuksista, minne ikinä se johtaakaan, jos on johtaakseen. Askelmia kohti uusia haasteita ja päämääriä, pikku hiljaa.

Loppusyksy oli yhtä ryminää tenttien ja muiden systeemien kanssa, tein myös yhden kouluun liittyvän teatteriprokkiksen ja oli ihanaa päästä lavalle taas! Pitihän se maratonikin käydä kipasemassa (joopajoo), vaikka harjoitteluun ei ollut liiennyt tarpeeksi aikaa. Juoksukaverina toimi Bobby, koulukaveri joka kärsi suurista tuskista matkan varrella. Sai vähän piiskata välillä matkaan. Oma aika viime vuodelta ei rikkoutunut, mutta meillä oli hauskaa ja oli mukava kun sai tsempata kaverin maaliin, välillä näytti että pääseeköhän tuo sinne asti mutta sinnillä mentiin!

Myy ja Bobby juuri ennen h-hetkeä eli Honolulu
Maratonin starttia klo 5 aamulla. Tuossa vaiheessa
vielä hymyilytti.

Joskus sitä ihmettelee, että miten sitä on tänne joutunut ja miten sitä ajautuu joihinkin tilanteisiin. Koulun päätyttyä juhlistimme valmistujaisia niiden osalta jotka olivat urakkansa saattaneet näiltä osin päätökseen. Meikäläistä pyydettiin avustamaan valmistujaisseremoniassa ja jotenkin ihmeellisesti joku oli päättänyt, että Miina on vastuussa Havaijin kuvernöörin Neil Abercrombien ja hänen seurueensa iltapäivän sujuvuudesta. Ei hyvä päivä, no mikäs siinä, hän oli oikein hellyyttävä ja mukava nallekarhu. Henkivartijat piileskelivät joka nurkalla, mutta eihän siinä auttanut kuin mennä sanomaan herra Päähenkivartijalle moro ja kertoa että ei tarvi nakata Myytä kenttään jos lähestyn herra kuvernööriä, ihan vaan aion ohjata seuraavaan paikkaan.

Nyt onkin sitten ollut aika "hengähtää". No okei teen kaksi online-kurssia joululoman aikana, mutta pysyypähän motivaatio ja ajatukset siellä missä niiden pitääkin. Välillä meinaa ajatukset harhailla Japanin suuntaan ja ikävä kaivertaa koloaan, mutta siellä se karvakaveri kuulemma pärjäilee ja me nähdään kun nähdään. Innolla odotan mitä 2013 tuo tullessaan, taas on tiedossa läjäpäin opiskelua ja muita velvollisuuksia, mutta sekös ei minua haittaa!

Back to school!

No heijakkata vaan, onpa vierähtänyt tovi siitä kun on viimeksi tullut kirjoiteltua. Kesällä tuli vierailtua Suomessa, tehtyä töitä ja opintoja ja käytyä Minnesodassa opiskelu/rakkauslomalla. Kesä tuli, kesä meni ja...kesä jatkuu! Ainakin täällä Tyynenmeren sopukoissa, missä tuuli on lempeä ja aurinko paistaa, palmut huojuu ja kaikki on leppoisalla Aloha!-tuulella.

Tavallinen sunnuntaiaamu rannalla.

Noh eihän täällä tosin vaan lekottelemassa olla, vaan paluu arkeen tapahtui hyvinkin nopeasti. Koulu jatkuu ja hurjat suunnitelmat nopeammin valmistumisesta alkaa tuntua nahoissa. Normaalin neljän vuoden sijaan yritän tiivistää batchelor-tutkinnon kolmeen vuoteen. Kiireinen elämä tosin sopii minulle hyvin, etenkin nyt kun karvakaveri vietiin Japaniin eikä ole leikkikaveria. Koulu teettää kovasti hommia, ja lisämausteen tuovat muut velvollisuudet. YK-klubi on edelleen mukana kuvioissa, tällä kertaa Myy koittaa luotsata puheenjohtajana porukan ensi keväänä New Yorkiin Model United Nations konferenssiin, jännää! Lisäksi toimin koulun Student Government Associationissa oman ainejärjestön "senaattorina" (kuulostaapa hienolta). Vastaa ilmeisesti Suomessa Ylioppilaskunnan edustajaa. Kaikkeen sitä pitää sorkkansa työntääkin, mutta mukavaa ku on tekemistä!

Student Body President Paran ja Senator Myy "virkaanastujaisseremoniassa".

 
Yksi mielenkiintoisimmista hommista tälle vuodelle on tehtävä johon minua pyydettiin kesällä. Toimin assistenttina antropologian professorille, joka tekee tutkimustyötä ja kirjoittaa kirjaa humanitäärisen avustustyön merkityksestä ja kiistanalaisuudesta. Saan tehdä paljon pohjatyötä ja tutkia aihetta, joka tulee varmasti olemaan hyvin lähellä sitä mihin oma kiinnostus ja ehkä ura on suuntautumassa. Luettavaa on paljon, mutta meidän yhteistyö toimii kuin kone, joten on todella mielenkiintoista olla mukana tässä projektissa.

No onhan mulla toki välillä aikaa vähä lepuuttaa aivojakin, tosin vähemmässä määrin kuin aikaisemmin. Yksi tällainen uusi mielenkiintoinen kulttuurielämys on juomapeli "Beer Pong".

Isännät koittaa vielä viimeistä heittoa ennen
kuin Myy joukkueineen lurpsautti viimeisenkin
täysosuman.

Pelilautana toimii juurikin tätä peliä varten suunniteltu pöytä, tosin hätätilanteessa pöydän virkaa voi paikata mm. surffilauta. Molempiin päihin asetetaan yleensä kuusi (6) mukia (juurikin niitä punaisia muovimukeja, joita kaikissa jenkkileffoissa näkyy lukiolaisbileissä!!) ja joukkueittain sitten yritetään nakata pingis-palloa kuppeihin. Jos pallo tipahtaa kuppiin, vastustaja joutuu juomaan. Näin säännöt lyhyessä yksinkertaisuudessaan. No Myyhän otti ja pelasi ensimmäistä kertaa ja voitti kerralla kaikki kolme matsia! Ainoa jutska mikä aika huvittavalla tavalla kävi ilmi on, että Beer Pong on amerikkailaisille nuorille kuin jääkiekko suomalaisille. Se on jumantsuikka vakava paikka ku tämä peli laitetaan käyntiin ja häviö on isku vyön alle. Etenkin kun suomalainen ensikertalainen tulee ja putsaa pöydän isännältä, joka ennen koetusta kehui kuinka ei ole hävinnyt ainuttakaan viimeisestä kymmenestä pelaamastaan erästä. Hups..

Beer Pong 

Ilta päättyi mutinoihin siitä että "no kyllä ens kerralla" ja "pitää ottaa uusiksi" ja "aloittelijan tuuria"... Jotku ei vaan voi sietää luonnonlahjakkuuksia! Ja me suomalaisethan ollaan tunnetusti hyviä nuiden nesteiden kanssa.

Tässä on jo kuukausi hurahtanut ihan tuosta vaan. Kaksi ja puoli kuukautta enää tätä lukukautta jäljellä, ihan hirvittää mihin aika menee. Kova ikävä on parhaaseen kainaloon, mutta ei tässä mitään hämminkiä ole. Vähän hurjaakin kun ei hirvitä vähän vaikka ootellakin ja ikävä on sitä luokkaa, ettei ole koskaan aiemmin ollut. Mutta minä nyt oon muutenkin aina ollut kova ikävöimään. Rakas äiti se joskus sanoi kun itkin silmät päästäni kun hän oli lähössä koulutusreissulle, että ikävä on hyvä tunne; se on merkki siitä että välittää. Ja voi himpuran hampurat että välitänkin.
   Lisäksi oli aivan ihana tulla takaisin Honolulun kotiin. Suomen reissu oli hyvin mukava, oli ihana nähdä rakkaita ihmisiä, mutta jotenkin tämä kesä oli myös vähän stressaava. Ei ole aina helppoa palata takaisin. Meillä on omat syymme toimia niin kuin toimimme, mutta täällä on nyt aika hyvä olla. Kaikenlaista kiirettä ja hulinaa luvassa, paljon koulua ja vähän vapaa-aikaa, mutta sekös vaan minulle sopii. On tosin aivan kutkuttavaa saada ihania Suomi-vieraita tänne pian! Saapa nähdä mitä keksitään.

Lämpimiä jalkoja syksyyn, mukavia ajatuksia ja positiivista mieltä. Elämään perspektiiviä ja rokkenrollia. Pus!

Loma-Myy

Voi onni ja autuus, elämisen ihanuus! Se on täällä nyt; loma. Viimeiset rutistukset vedettiin viime viikolla tämän lukukauden osalta purnukkaan ja nyt sitten ihmetellään että eikö oikeasti ole mitään velvollisuuksia, esseitä, kotitehtäviä, tapaamisia tai muita hommia tehtävänä. No ei ole.

Viime viikolla vietin enemmän aika kirjastossa kuin kotona tai missään muuallakaan, painaen viimeisiä esseitä ja lukien lopputentteihin. Kun urakka oli perjantaina puolilta päivin ohi, menin koulun lähellä olevaan ranskalaiseen Crepe-cafehen ja tilata tärräytin kunnon lätyn, jonka välissä oli Nutellaa, banaania ja mansikoita. Namskis numskis. Hetken aikaa piti vaeltaa pitkin kampusta ja miettiä, että eikö nyt ihan oikeasti ole enää mitä mitä vois vähän säätää, järjestellä tai hoidella, tai mitään kouluhommaa tehtävänä.
Nyt väsyttää, mutta tuntuu äärimmäisen hyvältä! Toinen lukukausi hurahti ohi tuosta vain. Kävin viikolla opintoneuvojan luona ja vähän on tarkotus pistää vauhtia (ikään kuin vauhtia ei jo tarpeeksi olisi), ja valmistua kahden vuoden päästä. Ihan vaan vinkkinä niille, jotka ovat aikoneet tulla kylään!

Hawai'i Kai, Dr. Juarezin takapihan huudit

Ennen koulun loppua YK-Klubin ohjaava professori Dr. Juarez halusi järjestää meille päivällisen hänen kotonaan. Cinco de Mayo, meksikolaisten juhla (juhlivat ranskalaisten voittamista) sattui sopivasti huudeille, joten hän kutsui meidät viettämään päivää meksikolaisen herkkuruuan kera vaatimattomaan kotiinsa Honolulun kalleimmalla asuinalueella.
   Ohjelmassa oli myös perinteinen monsterihirviökammotus 'Pinjata', joka on jonkinmoinen pahvihirviö täynnä karkkia ja joka pitää lyödä säpäleiksi että namit saa ulos. Aika brutaalia, etten sanoisi... Vaikka eipä tässä itsellä taida olla sanomista, kun tulen maasta jossa ihmiset vapaaehtoisesti hakkaavat toisiaan ja itseään koivunoksilla 100-asteisessa huoneessa...

Ei menny allekirjoittaneella ihan käsikirjoituksen mukaan.

Joka tapauksessa homman nimi on se, että ensin pyöritetään silmät sidottuina olevaa kaveria ympäri sen verran ettei tällä ole mitään käsitystä millä planeetalla on. Sitten tämä kaveri koittaa mäiskäistä monsterihirviötä jollain kättä pidemmällä pötkylällä saadakseen karkit ulos. Juuri vihitty uusi klubin puheenjohtaja (Myy) sai tietenkin kunnian olla ensimmäinen kokelas ja eihän siinä hyvin käynyt. Kaverit pyöritti tätä reppanaa niin vimmatusti, että ensimmäisellä huitaisulla huitaisin itseni nurin betoniterassiin. Kyynärpää auki, kaksi yritystä jäljellä. En saanut mörköä rikki. Muutaman yrittäjän jälkeen vanha konkari Dr. Juarez pääsi pötkylän varteen ja murskasi mörön ja lapsen sai karkkia jjjeeeee!

Dr. Juarez korjasi tilanteen

Ja lapset sai karkkia!

Loma. Tässä se on käsillä eikä haittaa yhtään. Pari viikkoa lepäilen täällä, ja sitten häätyypi tulla/mennä Suomeen kaikkia ihania näkemään ja halaamaan. Semmonen kiva pieni Suomi-kutkutus on mahassa, vaikka samalla harmittaa vähän lähteä. Mutta aina pääsee takaisin, mihin ikinä sydän ja mieli viekään. 

Huomenna en aio tehdä mitään. Enkä ylihuomenna. Korkeintaan pötkötellä rannalla ja naatiskella lämmöstä ja kiireettömyydestä. Väsy meinaa olla, mutta nyt on aikaa levätä. Äitienpäivä-sunnuntai meni kuten arvata saattaa, ja karvakaverin olkapää kastui kovasti. Sitä ei onneksi haitannut. Otettiin kahdet päikkärit ja syötiin hyvää ruokaa. Vaikka on rohkea, vahva ja periksiantamaton, voi ja pitää silti välillä pysähtyä ja antaa kaiken tulla ulos. Onnellisuus on muistoja, mutta myös ymmärrystä siitä mitä on eikä siitä mitä ei ole. On taito nähdä ne hyvät pienet suuret asiat elämässä. Joskus se unohtuu kaikilla, mutta kun toisinaan vähän nipistää itseään niin kyllä se siitä avartuu. Musta tuntuu että oon aika onnellinen.

Oon lomalla ja voin juoda sunnuntaina mitä haluan!

Piu pau ja kevättä rintoihin! Hion sopimusta Arskan kans josko se lähtis mun mukaan ja toisi viimeistään sitten kesän mukanaan Suomeen. Sopimusneuvottelut ovat käynnissä, mutta kesken. Minulla on keinoni. Jos ei lähe niin itkee ja lähtee.

Seikkailuhommia.

Kouluhommia pitäs tehä, mutta iski inspiraatio niin oih voih thaitheilijaelämäääääää, sen voimaa ei voi vastustaa.

Se on toverit semmonen homma, että vajaa kolme viikkoa toista lukukautta jäljellä, aika on hurahtanu niin että päätä huimaa! Täällä sitä on möyritty menemään, hämmennetty Havaijin soppaa ja leikelty Havaijin leikettä kohta melkein vuosi. Eikä tunnu missään! Ei malttais rehellisesti sanottuna lähtä vielä mihinkään, mutta pitäähän se käydä juhlimassa ahkeria siskoja ja maistaa pari pulloa kuoharia kovan työn kunniaksi.

Hawaii Pacific University YK-klubin puheen-
johtaja Chris ja varapuheenjohtaja Myy 

Maalis-huhtikuun vaihteessa käytiin isolla kylällä, New Yorkissa, jakkupukuilemassa ja osallistumassa National Model United Nations konferenssiin. Kokemus oli ihan huikea ja pieni ihminen ammensi elämyksiä, kokemuksia ja maailmankatsomusta ihan ähkyyn asti. Ehottomasti pitäs Suomen yliopistoihin saada samanlaista yhteistyötä, paikalla oli yliopistoja ympäri maailmaa ja aivan mieletöntä työskennellä nuorten kanssa, jotka ovat eri puolelta palleroa ja edustavat mahdollisesti itselleen täysin vierasta valtiota konferenssissa. Takana kaikilla oli iso urakka opiskelua oman edustusmaan politiikasta ja asemasta kansainvälisessä yhteisössä.

Meijän mahtava porukka pääsi tapaamaan oman
edustusmaan, Kongon, suurlähetystön väkeä New Yorkissa.

YK:n päämajalla

Pari päivää oli aikaa luurailla isoa cityakin, shoppailun, käppäilyn ja huokailun merkeissä. Pääsinpä viimeisenä iltana värisemään, tärisemään ja märisemään Broadwaylle Phantom of the Opera-musikaalin tahtiin. Aivan huikea esitys ja oli meillä hyvää tuuria kyllä matkassa. Liputhan maksaa semmoset keviät 100 dollaria vähintään yleensä. Mentiin suoraan teatterin lippuluukulle, koska aiemman tutkimustyön tuloksena meille selvisi, että melkein kaikki esitykset kaikissa teattereissa oli loppuunmyytyjä. Pistettiin Susannen kanssa koiranpentuilmeet kasvoille ja kysyttiin, josko köyhille ois jotain nurkkalippuja edullisesti. Ei kuulemma ollu. 150 dollaria ja siitä ylöspäin niin kyllä löytyy. Siinä tovi mietittiin ja mää niiiiiin kovasti halusin nähdä jonkun musikaalin, että hetken jo harkitsin sanovani heihei 150 dollarille. Pari minuuttia siinä pähkäiltiin, kunnes paikalle riensi naishenkilö ja hihkaisi että älkää ostako lippuja! Hänellä on ylimääräisiä ja myyn ne teille 20 dollarilla kipale. Voi kiitos ja ylistys musikaalien jumala! Niin me päästiin Phantom of the Operaan 20 dollarilla ja vielä aika hyville paikoille.

Viikko oli raskas mutta antoisa. Unta tuli laitettua aivoon yhteensä parikymmentä tuntia, ruokaa ei kovinkaan paljon massuun, mutta sujahtipa ainaki farkut hyvin jalkaan. Kotiin oli mukava palata, varsinkin kun kuuli että oli vähän kaivattu. Eräs erityinen vei Myyn hampurilaiselle ku se oli kuulemma laihtunut reissussa. Lisää näitä reissuja hahaha! Paljon pistettiin korvan taakse ja korvan viereenki, ja meidän ryhmäryökäle teki minusta sitte seuraavan puheenjohtajan ensi vuodeksi, joten täytyy syksyllä alkaa luotsaamaan uutta porukkaa uudelle reissulle. Ensi vuoteen siis, New York!

Tuulinen Times Square, onnellinen Myy

Tässä kun kevät tulla kolkuttaa joka paikkaan maapallerolla, tuntuu se kutkuttavan oli missä päin tahansa. Käytiin vähä reissailemassa toisilla saarilla yhen karvakaverin kanssa viikonloppuna. Tarkoitus oli mennä vain Mauille, mutta loppujen lopuksi reissuun sisältyi vahingossa myös Lana'i -saari. Kysymys kuuluu, miten voi päätyä väärälle saarelle nonstop-lennolla? No heleposti, jos liikkeellä on suhari-Miina ja vielä suharimpi kaveri, jotka onnellisina nousee tietenkin koneesta kun se laskeutuu, niin kuin normaalit ihmiset tekee.

Karvakaveri heitti vielä vitsin kävellessämme terminaaliin laskeuduttamme, että "hahaha, oispa haussua jos oltaiski väärällä saarella!". Oli joo tosi hassua nauraa sille vitsille. Siellä me hymy huulilla ooteltiin mun matkatavaroita ja ihmeteltiin, miten se lentokenttä onkin niin pieni, eikös Mauin pitänyt olla suosittu turistikohde? Eipä tullu laukkua, joten tomerana kävelin tiskille ja kysäisin. Minun käskettiin mennä takaisin odottamaan, sillä siellä oli toinen kone maassa, ehkä mun tavarat oli siellä. No odotellaan ja odotellaan eikä kuulu. "Voi että eikö se ollut siellä, no anteeksi kauheasti, täytä tämä lomake niin selvitellään asiaa".

Minä siinä aikani täyttelin ja sitte VIIMEIN se virkailijatäti pyysi nähdä mun lipun. "Oho, hei nyt tiedän missä teidän laukku on. Se on Kapaluassa, Mauilla!" Sekunnin olin että no mitä himputtia ja sitte kysyin että missähän hemmetissä minä sitte oon?! "Joo olet Lana'illa!" No ei terve siis niinku MITÄ??!!! Kävi ilmi, että kukaan ei kertonu että meidän "nonstop" lento pysähtyy toisella saarella, koska aamulta oli jäänyt asiakkaita jumiin Honoluluun rengasrikon vuoksi. Ehkä kuka tietää kenties se lentoemo, joka suunnilleen söi sitä mikkiä ja puhu kuiskaten koneessa, mumisi niinku mönkijäinen, ehkä SE oli se tärkeä kuulutus joka ei sen mielestä ollu niin tärkeä että ois kannattau selkokielellä sanoa.

Väärällä saarella

No siinä sekunti pällisteltiin että mitäs nyt. Tämä innokas virkailijatäti sille kiiruhti sanomaan, että Lana'ilta menee viimeinen lautta Mauille 45 minuutin kuluttua. Sinne siis! Miten päästään satamaan? Erään hotellin (Lana'illa kuulosti olevan vain kaksi hotellia) turistikuski aikoi viedä meidät. Matkalla hän sanoi, että ajelee kylän poikki ja nähtiin samalla tämä pienen saaren city. Asukkaita on noin 3000, eli pieni kiva kyläpahanen. Matkalla kuljettajamme sanoi: "Tiedättehän te että tämä on yksityisomistuksessa oleva saari, teidän ei oikeastaan kuuluisi olla täällä..." No hieno homma, pidetään matalaa profiilia. Vähän ajan kuluttua hän kysyi: "Onhan teillä varaus lautalle, vai mitä?" Ööööööö pitäisikö olla? Kuulemma kyllä, eikä heillä ole lipunmyyntiä paikan päällä, joten on kapteenista kiinni ottaako hän meijät kyytiin. No mikäs sen mukavampaa ku jännitystä loppumetreille saakka!

Väärän saaren satamassa

 


Siellä me odoteltiin, tuulisessa satamassa, minä shortseissa ja t-paidassa väristen. Sain onneksi karvakaverin South Park-aiheiset pyjamahousut lainaan niin ei tarvinnut palella. Lautta saapui ja jututimme kapteenia ja selitimme, että kävi pikku äksidentti ja meijän pitäis olla Mauilla. Sitä kovasti nauratti, mutta otti meidät kyytiin. Huh, pääsimme kohti Mauia, oli jo ilta ja pimeää, ei ois huvittanu odotella seuraavaa lauttaa aamuun. 45 minuutin lauttamatkakin oli melkoinen huvipuistoelämys, sillä merellä meidät otti vauhteihinsa myrsky! Lauttapaattimikälie heittelehti makiasti aalloissa ja välillä tuli semmoisia ilmalentoja että nauratti niinku pikkulasta Särkänniemen Viikinkilaivassa. Puolen tunnin jälkeen ei naurattanu enää niin lujasti, oli vähä paha olo... Mutta perille päästiin, kapteeni kuulutti ennen satamaa että "saavumme määränpäähän". Mietittiin, että pitäskö kuitenkin varmistaa, että määränpää on se mihin meidän piti saapua, eikä jokin toinen saari.

Otettiin taksi hotellille, missä mun "kadonnut" matkalaukku odotti kadonnutta omistajaansa. Kysäisin pikaseen ohimennen, että minkälainen huone siellä meitä odottaa, ja täti sanoi että no varauksen mukaan normaali hotellihuone, mutta päivitimme listaa ja laitoimme teidät toiseen huoneeseen. Ja se huone oli ku asunto! Meilä oli olohuone, erillinen makuuhuone, parveke ja täysin varustettu keittiö kaikkine värkkeineen. Kyllä kelpasi laittaa nukkumaan, ja olipahan ainakin seikkailu! Miina "matkustan ympäri maailmaa" Myy joutui ekaa kertaa kyllä ihan tosissaan hukkaan.

Viikonloppu ei ollut tarpeeksi pitkä aika Mauilla, mutta mukava makustelu seuraavan kerran varalle ja ihana irtiotto tutuista maisemista. Pääsinpä näkemään valaitakin venereissulla, kuulin niiden laulua vedealaisen mikrofonin kautta ja pärskähtipä se hengittelemään pintaankin. Ja pienestä Lahainan kylästä löytyi Pandan lakua karkkihyllystä! Voi näitä elämän pieniä suuria iloja. Heippa!

Panda-edustus!

Jätä takamuksesi menneeseen.

Hilirimpsistä! Toisinaan tällaisina tuulisina iltoina Havaijilla on mukava kääriytyä tuhannen kauhtuneeseen ja elämää nähneeseen pashmina-huiviin, ja naatiskella ihan vaan yksin olosta. Tajusin, että oon viime viikkojen aikana unohtanut kuunnella itseäni ja kroppaani, ja nyt se sanoo että "vätystää". Kunnioitan kehoani ja mieltäni, ja annan hieman lepoa ja aikaa itsetutkiskelulle.

Vihreää kaljaa

Viime viikot on ollu aika kovia, paljon kouluhommaa, pikkusenvähäsenhivenen stressiä ja aikatauluongelmia. Naama on kalpea ku kananmuna, silmänaluset vähän pandan väritystä vastaavat. Nyt on Spring Break, lomaviikko. Hiihtolomaksi kai tätä ei voi kutsua, mutta vastaa kai koto-Suomen käsitettä. Ensi viikon torstaina hurautamme New Yorkiin ja on aika konferenssin, ihan huippuaaaa! Kävin läpi pienen kasvukriisin, ku piti lähteä kaupoille hankkimaan jakkupukua. Ei elläissään ois uskonu että meikäläisenki pitää semmonen vetästä päälle ja pönöttää niinku mokomakin neiti näpsäkkä. Kaupan tädit naureskeli mulle ku omasta mielestä näytin ihan ääliöltä joka ikisessä jota päälleni sovitin ja perinteiset ilmeilyt piti tietenki vetästä kehiin. Vaan onhan virallisena edustaminen kallista ee hertsyykkeli. Parempi tulla käyttöä jatkossakin, eikä passaa lihoa yli puvusta.

St. Patrick's Day oli viime viikonloppuna ja piti vetästä vihreät niskaan, ottaa kaverit kainaloon ja ulkoiluttaa toinen toistamme. Siltä illalta löytyy mm. julkaisukelvotonta videomateriaalia sisältäen Final Countdown-biisin allekirjoittaneen örinäversiona ilmakitaran kera...

Ystäväni Isabelle ja vihreä mörrimöykky

Tosiaan, tekee hyvää välillä tutkiskella itseä ja ympäristöä, ja miettiä mikä minusta on tehnyt tällaisen. Stressitilassa saatan olla aika jämy, todella raivostuttava ja impulsiivinen. Haluaisin oppia hillitsemään itteäni paremmin... Jooga on opettanut, että eka pittää hengittää pikkusen ja sitten miettiä uudelleen. Joskus ei vaan jaksa olla kärsivällinen, varsinkin jos ihmiset ei hoida hommiaan ja syyttää siitä seuraavista ongelmista sitten muita.
   Paljon on tullut mietittyä menneisyyttä ja elämän aikana koettuja ihmissuhteita. Ne on pitkiä prosesseja, jotka jättää aina jotain jälkeensä, vaikka ihmiset eivät olisikaan enää varsinaisesti elämässä mukana. Välillä pelottaa, että menneisyys ottaa vallan, mutta eilen muistutin itseäni mitä suuri ajattelija Bumba Leijonakuninkaassa sanoi: "Jätä takamuksesi menneeseen". Takamusta tällä kyllä riittää pitkälle taakse ja sivuille, mutta nokka on suunnattu tähän hetkeen ja eteenpäin. En ole täydellinen, mutta parhaani yritän. Kaikki tekee virheitä, mutta on oltava armollinen itselleen - turha rypeminen on ajanhukkaa.

Pitkästä aikaa vietän perjantai-iltaa yksin kotona, pashminahuivin lämmössä, ja olo tuntuu aika rauhalliselta. Seurana on vain minä, oma pää ja matematiikka. Ajatukset on monella suunnalla, moni asia mietityttää, mutta kaiken kaikkiaan on aika tyyni tunnelma. Hmm...onko se paha jos puhuu itsekseen?
Aikakin kuluu hirmu nopeaa, ihan hirvittää. On ollut mielenkiintoinen pari kuukautta, kaikenlaista uutta ja jännää, kutkuttavaa ja avartavaa. Vähän sydämiäkin ilmassa.

Tähän loppuun vielä semmonen hommeli että en ossaa puhua suomea. En osaa tällä hetkellä puhua mitään kieltä. Ajattelen englanniksi, kirjoitan koulussa englanniksi, opiskelen espanjaa ja opetan suomea proffalle. Mitä täsä nyt sitte oikein pitäs PUHUA?! Sekalaista mongerrusta, mutta korjataan asia kesällä. Tämä blogin kirjoittelu ehkä auttaa hivenen.

Soronoo ja ihania kevätpäiviä!

Duracell.

Hilipatsuippaa ja habahabatsuptsup! Havaijilla pyllistellään entiseen malliin, tosin kiihtyvään tahtiin. Mistään kevyestä laskeutumisesta ei ollut tietoakaan, vaan kevätlukukausi lähti liikkeelle ku formula-autot viiden valon jälkeen (on kai niitä viisi?).

Tässä jaksossa on matikkaa (ah sydän), maantietoa, kirjoittamiskurssi, espanjan kieltä (huippua nääs!) ja teatteria. Tuo viimoinen saa energiat jylläämään, ja tuntuu mahtavalta olla taas tekemässä kaikkia mukavuuksia. Oli vähän tärisyttävää ja oksettavaa (hyvällä tavalla) aluksi, mutta nyt olen päässyt jo mukaan tuntumaan, ja lava tuntuu taas aika turvalliselta ja luonnolliselta paikalta. Kurssilla on tietenkin samanlaisia hörhöjä, joiden kanssa on mukava työskennellä.
   Viime viikolla tehtiin monologeja omasta elämästä. Eikai siinä mittään, eka jäbä vetäs kyllä semmosen startin, että sai jokainen miettiä hetken ennen kuin seuraava monologi saatiin lavalle. Tämä taitelijasieluinen kirjallisuuden opiskelija kertoi monologinsa aluksi, että aikoo puhua kivuliaasta ja kiusallisesta munuaiskivestä, josta hän pari vuotta sitten kärsi. Ok, ikävä kuulla. No, ensimmäiset viisi minuuttia hän puhuikin munuaiskivestä ja operaatiosta, jolla se poistettiin. Loput 10 minuuttia saatiin kuulla hänen peniksestään. Meille suotiin erittäin intiimi ja yksityiskohtainen kuvaus siitä, miten katetri asetetaan paikoilleen, miltä se tuntuu, kuinka vaikeaa on käveleminen, istuminen, yskiminen, puhuminen, aivastaminen ja Victoria's Secretin mainoksen katsominen televisiosta. Eikä siinä vielä kaikki, tietenkin meidän kuului tietää kuinka katetri poistetaan, miltä se tuntuu, minkä näköinen hoitsu oli, mitä sieltä tuli ulos sen jälkeen ja miltä pissaaminen tuntui ilman katetria. Hetken aikaa pelkäsin, että kaveri avaa housunsa ja vetää pikkukaverin esiin, jos jollekin jäi jotain epäselväksi...

Kuten tiedetään, jokaiseen paikkaan mahtuu yksi jos toinenkin neropatti. Maantiedon kurssi on... hmm, sanotaanko erittäin mielenkiintoinen. Professori on kyllä ihan huippu. Muistuttaa erästä Talvisen Pekkaa lukioajoilta, ilman karttakeppiä tosin... Lusmuilijoita ei säälitä, ja hommat hoidetaan niin kuin pitää. Kuultuaan mistä olen kotoisin, professori riemuitsi, että on mahtavaa että on yksi suomalainen kurssilla, "Siellä on maailman paras koulutusjärjestelmä!". Noh, tämä aluksi mainittu neropatti on Texasista kotoisin oleva nuori mies. Jotenkin kummallisesti kurssin kuluessa hän tuntuu omasta mielestään olevan kylläkin vähän joka paikasta. "Joo olen oikeastaan afrikkalainenkin! Joo olen minä latinokin, Etelä-Amerikka on tuttua juttua." Ihan huvittava kaveri tiettyyn pisteeseen asti, mutta kun joku möykkää suurella kansallisidentiteetillään, että "meksikolaiset saavat painua sinne minne kuuluvat...Ei Meksiko kuulu Pohjois-Amerikkaan, ne on liian köyhiä", täytyi professorinkin antaa pojulle kotitehtäväksi mietittävää, asenteiden uudelleen määrittelyä ja historian tutkiskelua. Hänen osavaltionsa kun on kuulunut aiemmin Meksikolle...

Anyways, meillä on kova tohina päällä, New Yorkin matka on kuukauden päästä! Hawaii Pacific Universityn timmi tiimi on valmiina konferenssiin ja lyömään faktoja pöytään. Tavataan joka ikinennnnnnnnnn lauantaiaamu ja työstetään komitea-aiheita, minä edustan yliopistoa UNICEF-komiteassa. Ideana siis on, että jokainen paikalla oleva yliopisto edustaa jotain Yhdistyneiden Kansakuntien maata. Meille napsahti Kongon tasavalta, ei mikään helpoin mahdollinen. Lisäksi seuraamme oikean YK:n yleiskokousta ja pääsemme tapaamaan maiden edustajia.

Ai niin, onnea Suomi uudesta presidentistä! Kävin täällä äänestämässä, ja äänestyspaikalle päästyäni iloinen yllätys oli, että siellä oli ihan oikeasti suomalaisia. Hämmennyin täysin, kun piti vaihtaa kieltä. Lopulta puhuin puoliksi suomea, puoliksi englantia. Pääasiassa vaalivirkailijat olivat vanhempaa väkeä, mutta varsin energistä porukkaa. Tapasin Suomen kunniakonsulin, joka kovasti kyseli minun opinnoista. Muutama päivä sitten sain kutsun viralliselle lounaalle johonki huvilaan, jännittävää.
   Tammikuun puolella sain kirjeen koulusta. Siinä kerrottiin, että Myy on osoittanut menestystä opinnoissa, ja on yksi parhaista opiskelijoista tässä yliopistossa. Onniteltiin ja kerrottiin mahdollisuuksista, joita se tuo tullessaan ja toivotettiin onnea tuleviin opintoihin. Piti pikku hihkaisut laittaa ilmoille, muutama kyynel tirauttaa ja maistaa puoli pulloa valkoviiniä.

Tuli kummallinen olo yks päivä. Semmonen olo että pitää päästä hiihtämään! Täällä sen toteuttaminen on vähän hankalampaa, joten tyydyin vain unelmoimaan. Tekis mieli Sirkus-Aakkosia. Muuten ei oo mitään hätää. Sydän on vähän sykkyrällä ja hymy huulilla, kiireestä huolimatta. Onnellisena on moni asia aika paljon helpommin käsiteltävissä.

Hasta luego!

Uuden vuoden vinkeet.

Uusi vuosi on aina kaikenlaisten lupausten, suunnitelmien, laihdutuspäätösten ja tänävuonnasäästänrahaa -ajatusten aikaa. Edellisen vuodenvaihteen aikaan päätin, että vuosi 2011 tulee olemaan minun vuoteni. Lupasin keskittyä itselle tärkeisiin asioihin, unelmiin, pitämään huolen itsestäni ja rakkaistani ja toteuttamaan hulluimmiltakin tuntuvat haaveet. Se toimi, ja taidan tehdä saman itsenitoteuttamislupauksen tänäkin vuonna. Olkoon 2012 myös kaikille tärkeille ja rakkaille ihmisille, läheisille ja vähän vähemmän läheisillekin antoisa, naurattava, itkettävä ja ennen kaikkea inspiroiva.

Ensimmäinen joululoma oli mukava, etenkin kun sisko tuli kylään. Jouluja ei sen kummemmin vietelty, meidän molempien levähdystauko koostui pääasiassa auringosta, rannasta, shoppailusta, jugurttijäätelöstä ja sushista ja muista maukkaista Miinan keittiön antimista. Perus joulupäivän aktiviteetti, Koko Head-vaellus oli melkoinen haaste jopa maratoonarille. Hurja kapuaminen ylös keskipäivän auringossa, tekipä hyvvää! Pakarat sano välillä että hei kamoooon!

Joululomat on lusittu, viisi viikkoa meni ihan tuosta nuin hupsista vaan, ja nyt on taas valmis pakertamaan. Ensimmäinen lukukausi meni hyvin, nyt on edessä vähän enemmän työtä, mutta sekös ei haittaa! Ei tänne olla tultu peukaloita pyörittelemään ja hakemaan huonoja arvosanoja. Luvassa on espanjan kielen aloittaminen, YK-klubin matka New Yorkiin huhtikuussa (ennen sitä sata tuhatta tuntia työtä projektin eteen), TEATTERIA (harmillisesti perusopintoihin kuuluu joku esiintymiskurssi, pakko oli ottaa näyttelemiskurssi tähän jaksoon...), rakasta ystävääni matematiikkaa, ja tietenkin urheilua juoksun ja muun mukavan merkeissä.

Ennen raskasta itsensä sivistämistä piti ottaa vähän irti arjesta ja juhlia synttäreitä. Talven lapsi naatiskeli kovasti vodkaa ananasmehulla ja pisti tämän kylän sekasi hullutteluillaan. Kerrankos tuota tietämättään hengailee brittiläisen julkkiksen kanssa pari iltaa. Hyvin tyypillistä meikäläistä että tajuan vasta kotona, että tämän herrasmiehen on voinut nähdä BBC:llä, CNN:llä ja Nickelodeon (mikälie) leivissä juontajana. Kylymän viileesti punainen pyörremyrsky tuli, näki ja sotki. Ja sotkee ihan varmasti jatkossakin! Rock!