Kaikenlaisia hullutuksia Honolulussa.

Huh heijjakkata ja hilirimpsistä vaan! Vauhti sen kun kiihtyy loppuvuotta kohti ja tuntuu, että viikossa joutas olla rapiat 20 vuorokautta ja joku 666 tuntia, että ehtisi tehdä kaiken ajallaan. Mutta vauhtihan onki aina ollut mulle tuttua ja turvallista, joten ei mitään uutta sen suhteen.
   Maratonharjoittelu menee välillä paremmin, välillä huonommin, mutta kai se on vähän kuin rakkauselämä tuo urheilukin. Ylämäkiä ja alamäkiä, hampaidenkiristystä, maaleja, voittoja, hymyä ja itkua. Ja niitä riittää, molemmissa. Jäätävä yskä on vaivannut viime aikoina, joten saapa nähdä... Lisäksi budjetissa on vaje, sillä osallistumismaksu on 260 dollaria, että terveppä vaan. Vissiin vähä kalliimpia vesikippoja meinaavat hommata... Joten tässä haaste: Jos et itse jaksa juosta, tue yhtä hullua juoksijaa, saat nimesi paitaan, ja ainakin nimesi yrittää juosta Honolulun Maratonin! 574058-242045. Yksi tukija on jo, joten Sarin nimi ainaki raapustellaan!

Mainospuheet sikseen ja "vakavempiin" aiheisiin. Tuli koettua ihka ensimmäinen amerikkalainen Halloween tuossa muutama viikko sitten. Meininki tavoitteli onnistuneesti Suomen vappujuhlinnan tunnelmia, oli jos jonkinmoista vaeltajaa liikenteessä. Virallinen päivä oli maanantai, mutta näin kokemattomana halloweenistina piti tietenki harjoitella vähän etukäteen lauantaina. Merirosvo-Miina kiristi huivin otsalle ja lähti aiheuttamaan pahennusta miekka ojossa. Kävinpä mm. hivelemässä erään hienon italialaisen ravintolan asiakkaiden kauloja miekallani... Kuului tietenkin asiaan, ja kaikki ottivat meidän porukan huumorilla. Kai... Rommia meni pullo jos toinenkin, vaan hauskaa oli.

Viime viikko oli aika mielenkiintoinen, sillä APEC (Asia-Pacific Economic Cooperation) valtasi Honolulun kadut, kirjaimellisesti. Kaupunki oli täynnä hirmu tärkeitä ihmisiä, presidenttejä, suurlähettiläitä ja kaiken maailman salkkusetiä ja -tätejä. Teitä suljettiin ja "muureja" rakennettiin, jotta nämä pääsivät turvallisesti kulkemaan ympäriinsä. Koko hela Waikiki, jossa sijaitsee kaupungin vilkkain rantatie ja turistikeskus, suljettiin kahdeksi tunniksi Kiinan presidentin saapumisen vuoksi. Ihmiset eivät päässeet töihinsä ja kouluihinsa, liikenne oli täysin sekaisin ja turvallisuussyistä tästä ei tietenkään tiedotettu kuin aivan hetki ennen sulkemista. Aamun tunnilla oli huimat kolme ihmistä... Olin tietenki ite reippaana lähteny hyvissä ajoin liikkeelle ja ehdin kouluun, mutta jos olisin lähtenyt 15 minuuttia myöhemmin, olisin jäänyt jumiin.
 
Viikkoa oli huvittava seurata. Jatkuvia muutoksia liikenteessä, paikallisliikenne ajeli välillä normaalisti, yhtenä aamuna bussipysäkillä oli käsinkirjoitettu lappu, joka kertoi sen olevan suljettu, eikä muutoksista informoitu yksityiskohtaisesti juurikaan etukäteen. Tietenkin eniten näreissään tuntuivat olevan vanhat eläkeläiset, joilla on tunnetusti hirveä kiire eikä yhtään aikaa hukattavana.  Harmillista oli se, että monet pienyrittäjien pyörittämät liikelaitokset pakotettiin sulkemaan APEC:in ajaksi niillä alueilla, joissa konferenssitapaamisia pidettiin, turvallisuussyistä, tai mikä lie oli syy. Joka tapauksessa juuri nämä yritykset menettivät leijonanosan vuotuisesta myynnistään, sillä aika Halloweenista jouluun on tuotteliainta aikaa myynnillisesti. Lisäksi näillä isoilla jehuilla on rahaa millä mällätä; paikallislehden mukaan he käyttivät keskimäärin 380$ päivässä... Kodittomat siivottiin pois moottoritien toiselle puolelle, sillä eihän isoille herroille ja rouville voi näyttää Havaijin todellisuutta. Kokonaisia perheitä asuu kadulla, ihmiset telttoineen ja ostoskärryineen ja mitä ihmeellisimpine viritelmineen pakkomuutettiin piiloon.
 
 Kaikesta haitasta, murheesta ja vaivasta huolimatta oli aika jännittävää liikkua kaupungissa, jossa Salaisen Palvelun jäbät on tietoisia kaikesta. Viimeisenä APEC-päivänä, viime sunnuntaina, olin menossa kavereiden kanssa vaeltamaan ja bussissa matkalla keskustaan, kunnes liikenne pysähtyi täysin. En ollut kovin kaukana määränpäästä, joten päätin kävellä loppumatkan. Pian kuitenkin selvisi, että keskustan yksi osio on täysin suljettu, sillä "someone is coming".

Turhautuneet autoilijat odottelivat autojen ulkopuolella, eikä tästäkään oltu tiedotettu aiemmin. Armeijan miehet pitivät tien suljettuina, poliiseja oli pitämässä jalankulkijoita sivussa, eivätkä hekään tienneet miten kauan odotellaan. Noin kymmenen minuutin odottelun jälkeen taivaalle ilmestyi Salaisen Palvelun helikopteri, joka kaarteli katujen yllä. Pian tuli poliisiauto, toinen, iso musta maastoauto ja sen perässä musta panssariovin varustettu limusiini, jonka keulassa liehui Yhdysvaltojen lippu: Obamahan se siinä oli kruisailemassa! Limusiinin perässä ajoi Salaisen Palvelun joku turva-auto, jonka ikkunoista roikkui rynnäkkökiväärein varustettuja mustapukuisia miehiä. Takakontti oli auki, ja siellä oli pari samanmoista. Musta se kaikki oli niin jännittävää, ettei haitannut yhtään se odottelu! Pari jotain ilmeisesti vähemmän tärkeää virkamiestä ajettiin sen jälkeen, muuten sama kuvio, mutta ilman helikopteria. Yhteensä tunteroisen odottelun jälkeen päästiin ylittämään katu ja ottamaan suunta vaellukselle Maunawilin putouksille. Uiskenneltiin raikkaassa vedessä ja ladattiin positiivista energiaa ja hymyä kasvot ja sielu täyteen.

Tähän loppuun vielä energioista. Ihmisissä on mieletön määrä energiaa ja on jokaisen oma valinta, mihin suuntaan sitä vie. Kulkiessaan ja tarkkaillessaan tuolla ihmisiä huomaa, kuinka valitettavan moni kantaa mukanaan hirveää määrää negatiivisuutta ja se levittyy ympärille, mun kokemuksen mukaan. Positiivisen ihmisen energia saa hyvälle tuulelle, vetää puoleensa ihmisiä ja saa maailman näyttämään vähän paremmalta paikalta. Tämä saattaa kuulostaa joltain hihhulihippeilyltä, mutta energiat on tosiasia. Olematta sen kummemmin puunhalaaja. Suomeen lähetän paljon positiivista energiaa täältä lukukauden loppu-uurastuksen keskeltä ja pahoittelen, etten ehdi kirjoitella pitkiä viestejä kaikille erikseen. Ootte rakkaita ja kaipaan teitä. Pitäkää energiat positiivisen puolella, vaikka lämpömittari näyttää miinusta!